Palmanova
Vierailimme
Esmentin Palmanovan ravintolassa. Ravintola sijaitsee ulkomaalaisten
pitkäaikaisturistien suosimalla Palmanovan alueella. Arkisin tarjoilla
on aamiaisbuffet sekä lounas. Paikalliseen tapaan päivällinen syödään n.
klo 22, jolloin dual training työntekijät ovat jo kotona. Arkisin
heillä on myös varattavana kokoustila. Viikonloppuisin tila on
ruokailioiden lasten käytössä, jotta vanhemmat voivat aterioida
rauhassa. Osa ravintolasta voidaan myös varata juhlakäyttöön, etenkin
viikonloppuisin.
Iltapäivällä vierailtiin Esmentin
vanhassa kaupungissa sijaitsevassa ravintolassa, josta on myös
mahdollista ostaa Esmentin valmistavia tuotteita kuten hilloja ja
leivonnaisia kotiin.
Perjantai menee paluumatkaan.
Loppuyhteenvedoksi
voidaan todeta, että matka oli hyvin antoisa. Ehdotammekin ainakin
Telmalle mahdollista opiskelijavaihtoa. Toinen potentiaalinen ryhmä
voisi olla audiovisuaalisen puolen opiskelijat. Weylerissa oli myös
pienimuotoista videokuvausta, jota hyödynnettiin Esmentin
markkinoinnissa. Myös ravitsemisalan (cate, puki) opiskelijoiden vaihto
olisi mahdollista. Esment säätiö oli monessa mukana myös opiskelijoiden
työnantaja, tässä voisi meilläkin olla tilaa erilaisille
innovaatioille.
Ehdotamme, että haemme helmikuussa hankerahaa yhteistyön kehittämiselle. Kiitokset kaikille matkan mahdollistajille.
Maarit, Sinikka ja Marika
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti